Saturday, September 7

Paris II.

Kun elämme jo syyskuuta (ja tundralla ei vieläkään ole niin kylmä, kuvitelkaa!) on hyvä palata vielä yhden kerran Pariisiin(tai ehkä useammankin kerran,pian on jotain puoli-jännittävää luvassa, joten stay tuned again!!). Paikan liikenne kauhistutti ajokammoista pikkukaupungin asukasta aika kovasti. Täällä Suomen Shanghaissa nimittäin kolme autoa risteyksessä peräkkäin sinnikkäästi yhdessä muodostavat sen, mitä ruuhkaksi näillä leveyspiireillä kutsutaan. Päästiin tuon vilkkaamman kaupungin liikenteeseen (selvyyden vuoksi tarkennan, että vilkkaamalla tarkoitan tällä kertaa Pariisia, ettei menisi lukijoilla metropolit sekaisin) seikkailemaan taksin kyydissä lähtöpäivänä ja se oli kyllä semmoista kyytiä, että jopa minä voin hyvällä omallatunnolla väittää olevani meidän kuskia taidokkaampi ajuri...
Tämä meidän kuskimiekkonen ei nimittäin ollut varmaan pariin päivään pahemmin nukkunut, reppana unohti vilkuttaa koko ajan ja raivokkaat ranskalaiskuskit hermoromahduksensa rajamailla väistelivät ja ohittelivat. Liikennevaloissa taksimiehen pää alkoi nuokkua oikein kunnolla ja kun valo vaihtui punaisesta vihreään, oli herra sitten ihan kirjaimelllisesti unten mailla... Olin aivan varma, että mies potkaisi kesken automatkan tyhjää antaakseen ihastuttavan loppuhuipennuksen lomallemme, mutta onneksi tyyppi heräsi hetken tökkimisen ja huudon jälkeen... Ja hän jatkoi matkaa sanomatta mitään, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. No, tekevälle sattuu. Moottoritiellä oli sitten kuskin aivan pakko tekstailla 120km/h vauhdissa ja pakko myöntää että ei oikein naurattanut istua kyydissä... No, Suomeen pääsin takaisin ja miekkonen sai kunnon powernapit, vaikkakin liikennevaloissa! :-D Tässä joka tapauksessa niitä kuvia Pariisista ja helsinkiläiset Starbucksit... Close enough!:

Monday, August 19

Paris I.

Noin kuukausi sitten kotiuduin Pariisin reissulta ja ei voi muuta sanoa, kuin että oli kaikin puolin ihan unohtumaton loma! Mun pää pyöri ympyrää koko ajan (olin varmasti hyvin viehättävä) ja kaikkiaalla näkyi kauniita asioita ja ihmisiä. Ei herranen aika niitä ihania tyylikkäitä miehiä (ihan OKEI tarjonta verrattuna kotiseutuni jänkien karhunkasvattajiin) ja huh mitä glamour-naikkosia siellä viiletti menemään! Tuli hiukkasen juntahtava olo siellä niiden keskellä...
Ennen Pariisia olin pari päivää Helsingissä (terveiset ihanalle Riikalle, johon törmäsin!!) ja sain lähtöä edeltävänä iltana elämäni hirveimmän (ja kun sanon hirveä, tarkoitan oikeasti HIRVEÄÄÄÄ) ruokamyrkytyksen, joten en voi sanoa olleeni ihan elämäni kunnossa ekana Pariisi-iltana. Vedin ihan hirveät määrät lääkkeitä, koin yhdessä yössä ihmeparantumisen ja sitten loma vain parani päivä päivältä.
Pariisi oli aivan uskomaton, se oli just mun paikka ja haikailen varmaan sinne ikuisesti, kunnes jonain päivänä hommaan sen ranskalaisen miehen ja muutan sinne. Munhan piti jo tällä reissulla löytää Pariisista elämäni sulostuttaja, mutta ei ihan mennyt tämä tehtävä putkeen! :-D Alle viikossa kerettiin joka tapauksessa katsastamaan (muun muassa) perus Eiffel, Riemukaari, Notre Dame, Versailles (ihan mieletön!), Louvre ja sokerina pohjalla mun henkilökohtainen lemppari, Pariisin taiteilijakaupunginosa, Montmartre. Sanat ei voi kuvailla, miten ihanaa siellä oli kiertelemässä!
Pariisi oli aivan unelmaa (esim ne miehet näin villinä täysin sattumanvaraisena esimerkkinä) ja olin ihan maassa kun jouduin palaamaan Suomeen (melkein neljästäkymmenestä asteesta kotiseudun jänkien heinäkuiseen kolmentoista plusasteen lomaparatiisiin) koska odotin tuota matkaa ihan hirveänä ja enää ei ollut mitään hauskaa, mitä odottaa. Mutta koska mulla on parhaat kaverit ja eihän elämä ole mitään ilman odotusta ja uusia asioita, tilattiin kahden ihan parhaan ystävän kanssa syyslomamatka LONTOOSEEN. Ihan mieletöntä, oon niin kiitollinen tästä kaikesta!! Mutta nyt Lontoota odotellessa tässä olisi muutamat Pariisiräpsyt.
Part II coming soon, stay tuned... ;)

Thursday, August 8

We accept the love we think we deserve.

Kesä tuli, kesä meni ja mun kohdalla se meni vieläpä onneksi kaikkiaalla muualla kuin netissä (kuten postaustulvasta huomaa). Kesän tavoin olen tullut ja mennyt, viettänyt ihanaa aikaa ystävien kanssa, ollut mukavan spontaani (terveisiä erityisesti mun parhaalle tanssikaverille!), ollut paljon ulkona, syönyt tuhottoman paljon jäätelöä, varmasti lihonut ihan järisyttävän paljon, jatkanut parisuhteilematonta elämää kuten aina ennenkin ja lähdinhän minä sinne Pariisiin sopivasti helleaallon aikaan paetakseni Suomen tundran järisyttävää heinäkuista kolmentoista plusasteen t-paitakeliä. On tapahtunut PALJON ja tämä kesä 2013 on ollut ehdottomasti parhaita kesiä ikinä. Oon todellakin levännyt, nauttinut ja unohtanut kaikki turhat stressitekijät kokonaan, Success!! Turhista asioista puheenollen, syksyn YO-kirjoituksia varten on suloinen kirjapino nippa nappa, suuren vaivannäön tuloksena saatu kannettua kaapista pöydälle nököttämään ihan vain siksi, jos jonain päivänä se lukuinto maagisesti ilmestyisi. Viimeiset kolme viikkoa oonkin herännyt puoli kuudelta töihin (revin puskia.) ja huomenna on viimeinkin viimeinen työpäivä, oon niiiiiin ylpeä itsestäni! Tundralla siis kaikki hyvin, oon onnellinen ja elossa. Ja parisuhteilijat ärsyttää. Kaikki on siis aikalailla kuten ennenkin, syksy saa nyt tulla, mutta loma voisi jatkua. Oonpas aika laimee lässykkä tänään, paras lopettaa. Nyt kuvia laimeesta lässykästä sen piparireunusshortseissa. On ihan nerokasta yhdistää ruoka ja vaatteet. Voiko olla mitään parempaa? Ei varmasti voi.
paita/monki, piparkakku(!!)shortsit ja laukku/h&m, kaulakoru/mummon vanha